Kultaruusu, Herttuaperhe. Kuvia piti olla 105, mutta jotkut kuvat olivat kadonneet, eikä niitä löytynyt mistään. Niinpä kuvia on 40.

 

Herttua Joonatan Kultaruusu oli äkkipikainen mies. Öisin hän lähti salaa jonnekkin, mutta kukaan ei ollut saanut sitä selville, että minne hän katosi. Joonatanin salaisuus selviää heti osan alussa. Hän juo outoa juomaa, jonka vaikutuksista harva on perillä. Vain Joonatan ja hänen salainen ystävänsä, joka valmistaa juomaa tietää siitä.

"Kun aamulla heräsin, et ollut vieressäni" aloitti Helena kun Joonatan tuli takaisin linnaan. "Kuule ämmä, pitäisikö minun joka hetki olla sinun luonasi, minä olen talon mies ja päätän itse menoistani!" karjasi Joonatan ja oli lähellä ettei nyrkki alkanut heilumaan. "Minä vain kysyin..." Helena korjasi. "Jos joskus haluat sanoa jotain, niin muista että minä en halua kuulla sitä" Joonatan tuhahti. Helena huokaisi. Juuri tälläisiä päiviä hän vihasi sydämmestään. Kumpa niitä olisi vähemmän.

Joskus Joonatan kiinitti enemmän huomiota vaimoonsa, ja osasi olla kultainen ja suloinen. "No mutta Joonatan!" hihitti Helena kun Joonatan syöksyi suutelemaan häntä. Niitä päiviä saisi Helenan mielestä olla paljon enemmän. Ainakin enemmän kuin huonoja päiviä.

"Kultaseni, olen miettinyt perijä-asioita" Helena aloitti keskustelun eräänä päivänä, kun he odottivat ruokaa. "Kulta, en nyt jaksaisi puhua sellaisista asioista..." mutisi Joonatan. "Mutta Iiris kasvaa pian, ja hänelle on saatava puoliso. Ja mehän sen päätämme" Helena intti. "Kuule, jos nyt pitäisit suusi tukossa, ja odottaisit sitä ruokaa?" pyysi Joonatan tavalisella äänensävyllä. "Mutta..." Helena yritti. Joonatanin katse kuitenkin hiljensi hänet.

Perijä-asioita ei siis vielä mietittäisi.

"Kulta, anteeksi jos olin töykeä ruokapöydässä" Joonatan sanoi heti ruokailun jälkeen. "Ei se mitään, mies päättää asiat talossa" Helena vastasi. Joonatan oli itse opettanut sen hänelle. Naisella ei ollut mitään sananvaltaa siinä linnassa.

Kun Joonatan katosi öisin, katosi Helena puolestaan päivisin. Toisin kuin Joonatan, ei hän ollut kauaa poissa. Näiden pensaiden välistä Helena ryömi aina joskus, kun hänellä oli paha mieli.

Hovimestari hoiti kasveja sinä päivänä. Helena katseli, että hovimestari varmasti hoitaisi työnsä kunnolla. Hänelle oli tärkeää, että palvelusväki oli hyvä ja teki työnsä hyvin.

"Täälläkö sinä katselet muita miehiä, akka!" tuli Joonatan karjumaan. "Mitä sinä oikein vakoilet minua? En jaksa tätä enää!" kiljui Helena takaisin. Joonatan mulkaisi häntä, ja puristi kätensä nyrkkiin. "Sinuna pysyisin hiljaa. Sinähän jaksat" Joonatan kuiskasi varoittavasti. Helena luovutti ja huokaisi hiljaa.

Pikku Oskari konttasi katsomaan vanhempiaan.

"Mitä jos minä katsoisin muita naisia täältä pensaiden välistä?" kysyi Joonatan ja kumartui pensaan läpi kurkkimaan ohi kulkevaa aatelisrouvaa. "Katso vain, sinähän sen päätät" huokaisi Helena hiljaa.

Hovimestari oli pahoillaan herttuattaren puolesta. Hän ei itse ikinä kohtelisi naista noin.

Oskari käänsi Joonatanin huomion itseensä, joten Helena pääsi livahtamaan pois. Hän päätti mennä lepäilemään makuukamariin, jotta saisi voimia taas sitä päivää varten, kun Joonatan olisi taas vihainen ja äkkipikainen.

Kun hän oli levännyt hetken, meni hän syömään. "Äiti, miksi muilla aatelisilla ei ole minun ikäisiäni lapsia?" kysyi Iiris. "Sitä en tiedä. Naitamme sinut kai kuninkaan nuoremmalle pojalle" Helena vastasi. "Sille vauvalle vai?" kysyi Iiris inhoten. "Haluan mielummin Sebastian ll:sen vaimoksi!" hän kivahti.

Joonatan oli taas livahtanut yöksi ulos, ja taas juonut samaa outoa litkua. Sillä oli hieman outoja sivuvaikutuksia...

Seuraavana aamuna Iiris tapasi Ari Kivilaatan, kauppiaiden lapsen. "Hippa!" hän hihkaisi. Iiris oli sellainen tyttö, joka ei ylenkatsonut alemmasta säädystä olevaa ikätoveriaan. Se oli tärkeä piirre, yleensä aatelislapset olivat sellaisia.

Helena rukoili Veeraa. "Anna minulle voimaa kestää mieheni oikuttelut. Minä toivon sitä" hän rukoili.

Ari ja Iiris olivat tutustuneet toisiinsa paremmin, ja huomaisvat olevansa kovin samanlaisia. He juoksivat aivan yhtä lujaa, ja pitivät aivan samoista asioista.

Ari sai luvan syödä Kultaruusujen luona. Joonatan esitti hänelle piikitteleviä kysymyksiä kun he odottivat ruokaa. "Äitisi taitaa olla roskasakkia pahimmasta päästä" hän päätteli, ja Ari ei tohtinut vastasta. Olihan Joonatan paljon isompi kuin hän.

Tässä kokovartalokuva Arista, joka oli jo hieman ihastunut Iirikseen. Se tosin saattoi johtua Iiriksen säädystä.

Tai sitten siitä, miten paljon yhteistä heillä oli.

Kun Ari oli lähtenyt, alkoi Iiris jo syödä illallista. "Meillä oli niin hauskaa" hän kertoi äidilleen joka nyökki hyväksyvästi.

 

Illalisen syötyään Iiris meni makuukamariinsa haaveilemaan Arista. Hän oli ihastunut.

Kukaan ei nähnyt linnassa lentelevää outoa lepakkoa. Se oli iso ja musta, isoin mitä oli koskaan nähty.

Helena oli huolissaan, koska Joonatan oli taas lähtenyt. Hänellä oli outo tunne, että kaikki ei ollut aivan kohdallaan.

Joonatan seisokeli pihalla, epäröiden sisälle menoa. "Tämän näköisenä en kehtaa mennä, vaikka saankin itse päättää menoistani ja tuloistani" hän ajatteli.

 

Parin tunnin kulttua yläkerran salaisessa huoneessa sama musta lepakko lenteli ympäri huonetta.

Oskari oli kasvanut, ja hän oli hyvin kiinostunut kirjoista. Varsinkin kirja "Vamppyyrit" oli hänestä hyvin kiinostava. Hän sai tietää valkosipuleista ja risteistä, jota vamppyyrit inhosivat.

"Meidän isä on kadonnut. Etsistään hänet!" ehdotti Iiris. Ja koska Oskarilla oli tylsää, suostui hän ehdotukseen. Hän ei kuitenkaan uskonut Joonatanin löytymiseen.

Helena lueskeli kylän lehteä. Siellä oli taas vain huonoja uutisia. Yksi kertoi Joonatanin katoamisesta.

"Ei isää löydy mistään" Iiris sanoi ja päätti luovuttaa. "Yksi huone on vielä tosin katsomatta" hän tajusi yhtäkkiä.

Sekin huone oli tosin tyhjä. Huoneessa oli ollut vain arkku. Iiris päätti mennä soittamaan viulua, mutta Oskari juoksi hänen luokseen. "Iiris, et ikinä usko mitä löysin!" hän hihkaisi.

Iiris ja Oskari hipsivät katsomaan, ja näkivät tyhjässä huoneessa olevan ison vamppyyrin, joka oli hyvin tutun näköinen. "Ei ollut tarkoitus häiritä...." mutisi Kaija Puuparvi. "Liian myöhäistä" sihahti vamppyyri.

(Kuva välistä katosi, kuvassa vamppyyri on Kaijan kimpussa) Kaija sai kuitenkin köytettyä vamppyyrin tuoliin, ja juoksi sitten pakoon. Vamppyyri jäi karjumaan verenhimoonsa.

Lopulta se pääsi köysistä, ja hyökkäsi Iiriksen kimppuun. Hetkessä Iiris oli tiukasti köytetty. "Tuore veri on parhainta, mitä kaltaiseni vamppyyri voi toivoa" Joonatan sanoi hiljaa. Hän ei voinut hillittä itseään, hänen oli pakko imeä joku kuiviin.

"Mieheni on kadonnut, ja nyt tyttärenikin! Lähetä kaikki soturimme etsimään heitä!" Helena kirkui. "Teen niin" hovimestari lupasi ja poistui paikalta.

Joonatan päätti ennen Iiriksen syömistä levätä hieman. Tarkistettuaan ettei Iiris pääsisi pakoon, meni hän arkkuunsa.

Oskari oli vakoillut isäänsä jo jonkin aikaa, muttei vieläkään tunnistanut häntä. "Isä antaa tuolle vamppyyrille selkään..." hän kuiskasi hiljaa ja hipsi sisään vapauttamaan Iiriksen köysistä.

Helena päätti itsekkin etsiä Joonatanin, joten hän hipsi hiljaa eräälle ovelle. Siihen huoneeseen Joonatan oli ehdottamasti kieltänyt häntä menemästä, mutta hätä ei lue lakia.

Helena koitti avata raskasta arkun kantta, mutta ei onnistunut. Se oli liian painava niin heikolle naiselle kuin Helena.

Kun Helena oli lähtenyt, tuli Joonatan arkusta. "Iiris on paennut" hän totesi. Nyt verenhimo oli kammottava, jostain oli saatava tuoretta verta.

Lähimpänä oli Iiris, joka oli tullut takaisin huoneeseen. "Anteeksi rakas" Joonatan sanoi, ja hyökkäsi salamannopeasti Iiristä kohti. Iiris viskaisi valkosipulia Joonatanin naamalle, ja pääsi siten pakoon.

Oskari taas kiljui niin kovaa kuin jaksoi. "Suunitelmamme taitaa onnistua" hän ajatteli. He aikoivat saada tuon vamppyyrin pidätettyä.

Joonatan hipsi pois huoneesta, sillä hän haistoi alemmasta kerroksesta ihanan veren hajun. Ikinä hän ei ollut haistanut niin makeaa verta. M

"Se on Helena!" hän tajusi ja yritti hillittä itseään. Mutta minkäs vamppyyri luonolleen voi, hänen verenhalunsa pakotti hänet hipsimään alakertaan.

Helena säikähti kamalasti, kun tajusi kuka vamppyyri oli. Hän nousi ylös ja viskaisi lehden Joonatanin naamalle saadakseen etumatkaa.

Hän ryntäsi pakoon, kirkuen todella kovaa. "Toivottavasti joku kuulee minut" hän ajatteli ja rukoili Veeraa. "Rakas Veera, pelasta minut..."

 

Iiris keskeytti rauhallisen maalaamisen, ja katsoi ikkunasta ulos. "Se puri äitiä" hän voihkaisi. "Äiti on nyt vamppyyri"

Osa saattoi olla aika hurja, mutta bugin takia suurin osa rauhallisista kuvista poistui. Myös ne kuvat, jossa Joonatan puraisee Helenaa. Toivottavasti osa kuitenkin kelpasi, ja kommentoitte :)